Ruosufestivaalien tiistai tarjosi lumisadetta, suuria, hitaasti taivaalta tippuvia lumihiutaleita, mutta myös muuta ohjelmaa sekä kerhon mökillä päivällä että illalla kaupungin kansantalolla Veikko Ahvenaisen konsertin.
Delegaation tiedotustilaisuus antoi mahdollisuuden myös muihin keskusteluihin. Tässä Hanna Outakoski keskustelemassa Rauno Pihlajamaan kanssa Lauantaikerhon ja Ikinuorten matkasta Övikiin 12.5 ja leiristä Alahärmän Power Parkiin elokuussa.
Olli ja Östen viihtyivät sohvalla.
Delegaation keskustelua.
Emäntä Marjatta Forsells oli kattanut kauniisti.
Eero hoiti tulta takassa.
Mökin pöydät olivat täynnä, mutta sivupöydälläkin mahtui syömään.
Marjatan hyvän hernekeiton jälkiruokana oli uunipannukkkua.
Päivän lounasvieraana oli tornionjokilaaksolainen suomea taitava Ann-Sofi Tapani, kunnallisen taloyhtio Bostadenin vd.
Hän kertoi kunnallisista asumismuodoista ja siitä, mitä Uumajan rakennustilanteessa tällä hetkellä on tapetilla.
Hän myös selitti, miksi suomenkielinen Nacka-kanava ei kuulu Bostadenin perustarjontaan ja miksi Bostadenin asunnoissa ei voi suoraan katsoa Yle1:ä ja Yle 2:a, vaikka sitä Telian tilauksella yksityiset käyttäjät saavatkin varsin alhaisella kuukausimaksulla.
Maria tuli katsomaan isän näyttämää Komisario Palmu elokuvaa, mutta ensin kakkua ja maitoa.
Illan konserttiin tulijat katselivat esiintyjän suurta levyantia.
Kansantalon Studioon alkoi kerääntyä kuulijoita.
Toiset olivat jo ehtineet tehdä hyvät kaupat.
Veikko Ahvenainen soitti musiikkia monilta eri kiertueiltaan.
Sekä Veikko että Carina viihtyivät.
Raija Simola pääsi Veikon kanssa kuvaan.
Hannele Möllerkin halusi kuvaan Veikon kanssa.
Samoin Ulla Rantapää, kun Hannele yllätti Ahvenaisen äkkihyökkäyksellä.
Yleisön pyynnöstä myös Uumajan Suomalaisen Kerhon puheenjohtaja Raili Borg kuvassa esiintyjien kanssa.
Paremmat kuvatekstit sopivassa tilanteessa.
Foto: Kuka milloinkin.