Tietokonekurssilla taidetaan tutkia sukua keväällä

2013-03-01tietokonekurssi (2)
Tietokonekurssi on taas alkanut. Tietokonekurssilla on muutaman viimeisen vuoden aikana opeteltu monia erilaisia asioita. Nyt kevään aikana ovat tietokonekurssilaiset halunneet opetella sukututkimusta internetin kautta.
2013-03-01tietokonekurssi (3)
Sukututkimus netin kautta ei välttämättä ole helppoa. Ensin on tunnettava sukua vähintään sata vuotta taaksepäin, jotta on mahdollista tutkia sitä esim genealogia.fi:n kautta. Kysymyksiin voi saada vastauksia vasta, kun kysymykset osaa tehdä oikein.Osa palvelusivuista on maksullisia. Kirkonkirjat ovat saattaneet palaa tai muuten hävitä sodissa. Joskus ei pääse eteenpäin, esimerkiksi kun henkilöt ovat adoptoituja ja tiedot vanhemmista puuttuvat. Sukututkimusta tulee helposti koko loppuelämän projekti.
2013-03-01tietokonekurssi (4)
Parasta tietokonekurssilla ovat tietenkin kahvitauot.
2013-03-01tietokonekurssi (5)
Sukututkimus on siis yksi kevään toiveista, ja ainakin kokeilemme sitä. Voi olla, että vaihdamme suuntaa, jos tutkimuksesta tulee liian vaikeata. Nyt kuitenkin aloitamme testaamalla sukututkimusta. 2013-03-01tietokonekurssi (1)Sukututkimus voi olla ongelmallista ja vaikeaa, mutta se on myös hurjan hauskaa. Jokaisesta suvusta löytyy varmasti jännittäviä ja hurjia kertomuksia, kun niitä alkaa kaivella. Onhan sitä kiva testata.