Uumala-yhdistys kokousti

Lepäämässä oleva Uumala-yhdistys oli kutsunut koolle jäsenkokouksen.

Uumajan Suomalaisen Kerhon viidestä edustajapaikasta oli täytetty neljä. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi Olli Falben, Jari Prosi ja Kim Borg.

Paikalla oli myös muitakin kerholaisia. Saara Minkkinen, Näkövammaisten puheenjohtaja, on myös Uumajan Suomalaisen Kerhon johtokunnassa, Irma Larsson on kerhon perustajajäsen. Itse asiassa taisivat kaikki paikalla olevat olla kerhon jäseniä.

Kokous totesi, että koska toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä ei jäsenistölle oltu näytetty kahteen vuoteen, niin useimmat esityslistan asiat siirrettiin tulevaan Kerhon konttorin tiloissa pidettävään vuosikokoukseen 26.5 klo 12.00, jolloin tilinpäätökset, toimintakertomukset ja tilintarkastajien lausunnot sekä henkilövalinnat käsitellään. Vuosikokous pitäisi sääntöjen mukaan pitää helmikuun loppuun mennessä. Kokous totesi, että vaikka vuosikokous pidetään myöhässä, on se pidettävä, ja se pidetään pikimmiten.

Kokous päätti kuitenkin, että K. Valter Jauhiainen ja Saara Minkkinen saavat yhdessä yhdistyksen tilinkäyttöoikeudet 26.5 pidettävään vuosikokoukseen saakka.

Kokouksesta tuli siis tiedotusluontoinen. K. Valter Jauhiainen tiedotti Suomen kielen delegaation tekemästä työstä Uumajan kunnassa.

Lyhyt ja ytimekäs kokous kokouksen ”kuopusten” Jari Prosin ja Kim Borgin mielestä.

Lämna ett svar

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *