Home MADE konsertti Mökillä


MADE festivaalin yhteydessä oli Norrlandsoperan pitämässä HOME MADE eli kotikonsertin Uumajan Suomalaisen Kerhon mökillä lauantaina 12/5. – Kaiken kakkiaan oli kolme samantyyppistä konserttia eri puolilla Uumajaa, kertoi Norrlandsoperan Orkesterinjohtaja Marco Feklistoff, suomeksi, esitellessään ensamblen ja musiikin. – Tarkoituksena on, että ooppera tekee suuren harppauksen, ooperasaleista suoraan ihmisten koteihin, ja luo ennenelämättömiä kokemuksia, kertoo Norrlandsoperan kotisivu. Nyt tuli Norrlandsoperan Uumajan suomalaisten kotiin ja esitti Bethoovenin opus 41:stä 7 jaksoa, noin 25 minuttia klassista musiikkia.

Soittamassa oli Norrbotten Neo -yhtyeestä Piteåsta kolmihenkinen ensamble.

Mökillä oli viitisenkymmentä ihmistä.
Övikin matkalla Paradisbadetissa uimassa olleet tai eläkeläisten liikuntapäivässä viihtyneet henkilötkin ehtivät niukin naukin mukaan. Bussi oli kerhon mökillä viittä vaille viisi. Hieno konsertti päätti kaikin puolin mukavan lauantaipäivän.

Foto:Olli Falben & Christina Kousgaard Hansen

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *