Hyvää saunapäivää!

Uumajan Suomalainen Kerho vietti tänäkin kesänä Suomalaisen saunan päivää eli kansallista saunapäivää. Tämän saunapäivän jippo oli se, että Teatteriryhmä Kirput vahvistettuna muilla kerhon miehillä vihtoi kaupunginkirjaston ulkopuolella.
Lue saunapäivän juttu VK:sta.

P4:n juttu saunapäivästä


Saunapäivä alkoi koivujen haulla kerhon mökille.

Olli Falben kantoi koivunrunkoja paikoilleen.


Olisikohan tämä hyvä paikka?

Siinä seisoo ja pysyy!

Tänä vuonna eivät koivunlehdet oikein ole vielä kasvaneet oikeaan kokoon saunapäiväksi, kun kevät on ollut kylmä. Seija Dahlgren oli miehemsä Bill Svanborgin kanssa tosin löytänyt suurempilehtisiä koivuja ja teki kerhon pihalla vihtaa.

Onnistuu se!

Katsoppas kun hieno vihta!

Kahdentoista aikoihin tuli arkkitehtikoulun opiskelija Christina Kousgaard Hansen esittämään tekemäänsä videota kerhon saunasta.

Hän kertoi myös saunatutkimuksestaan, jossa hän kävi tutkimassa kerhonkin saunaa

Olli Falben ja saunamajuri Ulla Kiivuori kuuntelivat.
.
Christina käy elokuussa uudelleen Uumajassa, jolloin hän lupasi käydä myös kerhon mökillä.

Kaupungilla oli kova tohina. Jussi Vartiainen oli vetänyt kaupungikirjaston eteen Saunatynnyrin jossa kerhon miehiä oli saunassa iso liuta.

Makkaranpaisto kävi kiukaalla.

Pienella parvekkeella kävi lauhduttelu kätevästi.



Saunominen kiinnitti ohikulkijoiden huomion ja osa heistä kävi juttelemassa saunojien kanssa. Tässä entinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja.


Todella katsomisen arvoista.

Tytöt halusivat ehdottomasti lainata parin miesten kalsareita ja lopulta Heikki Vihtari suostui lainaamaan omiaan. Frida Nevalainen osti Heikin kalsongit, á 20kr.

Nyt tytöt lähtivät matkaansa.

Joku halusi jopa kuvaan saunojien kanssa.

Joka tapauksessa kamerat räpsyivät. Kerhon miehiä on tuskin koskaan kuvattu niin kovin kun saunapäivänä.

Marianne Thynelius oli paikalla riksataksin kanssa, mikäli joku haluaisi kyytiä.

Kerhon puheenjohtaja Raili Borg oli suomityttönä paikalla:

Hän jakoi vapaalippuja kerhon saunaan. Tässä Ålidhemin entinen kirkkoherra Richard Dieser.

Suomityttö melkein saunassa.

Saunominen on nyt ohi. Antti Säisä ja Olli Falben, odottavat että Jussi Vartiainen hakee auton ja vie saunan pois.

Kerhon mökillä odotti suuri joukko rippikoululaisia.

Lars Segerstedt, Mariakirkon kirkkoherra, johti rippikoululaisia.

Maire Jokela odotii saunavuoroaan.

MIrjami Kiviniemi otti aurinkoa ja halusi vaan jutella.

Siinä se saunapäivä.

Foto:Falben & Borg

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *