Suomen kurssi Yliopistolla päättyi keväältä

2013-04-16finska (5) Uumajan Yliopistossa tiistai-iltaisin pidetty suomen kielen jatkokurssi päättyi tänään. Kymmenkunta opiskelijaa halusi joulun jälkeen jatkaa syksyllä pidettyä alkeiskurssia. – Olen oppinut todella paljon, sanoi Nils Larsson, joka otti viime keväänä yhteyttä Uumajan Suomalaiseen Kerhoon ja ehdotti yhteistyötä. – En ollenkaan olisi uskonut, että opin puhumaan niin paljon ja uskallan käyttää kieltä.
2013-04-16finska (2)Suomen kielen kurssia on vedetty  Studentkårenin, ABF:n, Uumajan kunnan ja Uumajan Suomalaisen Kerhon yhteistyönä. Kaikki viimeisessä tapaamisessa mukana  olleet suomen kielen opiskelijat olivat sitä mieltä, että jatkamme kielen opiskelua syksyllä.
2013-04-16finska (1)– Kesän aikana voisin pitää teille ”päiväkirjamerkintöjen korjauspalvelua”, jos haluatte.”, ehdotti kurssin yksi vetäjistä Raili Borg. ”Te kirjoitatte loppukesän päiväkirjaa, meilaatte teokset minulle, ja minä korjaan. ” Kaikki paikalla olevat halusivat olla mukana. Sekä Raili että Christina Borg – toinen vetäjistä – saivat kurssilaisilta kovasti kiitoksia ja suklaarasiat.

Tiistaina oli Eläkeläisten päivä mökillä

Tiistaina olivat kerhon pirteät Ikinuoret viihtymässä Mökillä ja tapaamassa toisiaan  mökillä.
Ruosu2013ikinuoret2
Omat ja vieraat antoivat ruuan maistua.

Ruosu2013ikinuoret4-1

Ruosu2013ikinuoret1
Kuvat kertokoot. Onhan tällaisista tapaamisista kiva lähteä kotiin ja mielellään tulee uudelleen takaisin.

Ruosu2013ikinuoret3Sakke ja Bertta. – Siinä se jäsenkokous!

Ruosufestivaali; Näkövammaisten päivä

Näkövammaisten päivää pidettiin Ruosufestivaaliviikon maanantaina Mökillä.  Lounassoppana oli lohikeittoa, kuten kuvasta näkyy ja iltaruokana oli pataa hirvenlihasta. Tässä muutamia kuvia päivästä. 2013-04-15Ruosu (1)

2013-04-15Ruosu (7)
Näkövammaisten puheenjohtaja Saara Minkkinen

2013-04-15Ruosu (2)
Tuula Heino taitaa olla perunoita kuorimassa

2013-04-15Ruosu (3)
Liisa Larsen keittiöhommissa.

2013-04-15Ruosu (4)
Tässä taitaa olla Pirjo Surakka Södertäljestä kertomassa Näkövammaisten liiton toiminnasta.

2013-04-15Ruosu (5)
Näkovammaisten Liiton toinen varapuheenjohtaja Pirjo Surakka.

2013-04-15Ruosu (6)Bertta, Helena, Mirjami ja Tuula ovat tässä jo kerinneet kahviin asti.

Foto:Olli Falben

Ruosufestivaali 2013

Galleri

Ruosufestivaali  2013 Alustava suunnitelma Uumajan Suomalainen Kerho esittäytyy Uumajan Yliopistossa joka arkipäivä viikon aikana klo 11.00 -13.00 Uumajan Suomalaisen Kerhon Mökki, Olle Fiskares väg 14, on avoinna joka arkipäivä klo 10.00 -18.00, lauantaina klo 12.00 -18.00,  sunnuntaina klo 12.00 – … Läs mer

Suomen kielen delegaatio mietti uudelleenorganisointia

Suomen kielen delegaatio keskusteli sunnuntain kokouksessa pitkään toiminnan uudelleenorganisoinnista. Delegaation puheenjohtajaa ei kevätkokouksessa valittu mihinkään toimeen ryhmissä ja se tietenkin vähitellen paljastunut puheenjohtajalle, että tietääkeen keskustelun alla olevista kysymyksistä, on hänellä oltava päivitetyt tiedot eri ryhmien toiminnasta ja tärkeistä asioista.
Uumajan kunta on tehnyt talousarvion, jonka mukaan kaikkien neljän toimivan ryhmän; sosiaali, koulu, kulttuuri ja tiedotus oletetaan kokoontuvan neljä kertaa vuodessa pitämään korkeintaan kolmen tunnin kokouksia ja että kunnan edustajien lisäksi osallistuu neljähenkinen työryhmä Suomen kielen delegaatiosta. Neljä varsinaista henkilöä valittiin eri työryhmiin vuoden alussa. Nyt delegaatio keskusteli siitä, voidaanko puheenjohtajan osallistuminen vain lisätä työryhmiin, vai aiheuttako se sen, että joku aiemmin valituista joudutaan valitsemaan pois.

Ainoastaan sosiaaliryhmä oli kokoontunut nyt keväällä, muut kolme työryhmää eivät olleet. Näkyvyydestä sen verran, että kunnan katupäällikkö Karin Isaksson ja kaupunginarkkitehti Anna Flatholm ovat Ruosufestivaaliviikolla 17/4 klo 12.00 esittämässä skissejä Erik Sursillin muistomerkistä, jonka idea on peräisin delegaation ja kunnan välisistä ajatustenvaihdosta suomen kielen ja kulttuurin näkyvyydestä Uumajassa.

Kerhon ylimääräinen jäsenkokous

Kerhon ylimääräinen jäsenkokous pidettiin 13. huhtikuuta mökillä. Paikalle oli kerääntynyt toistakymmentä henkilöä päivittämään kerhon sääntöjä RSKL:n, Ruotsinsuomalaisten Keskusliiton, normaalisääntöjä vastaaviksi. RSKL:n säännöt hyväksyttiin jo 2011, mutta kaikkien kerhokiireiden keskellä oli unohdettu muokata kerhon säännöt uudelleen.

Jäsenkokouksen puheenjohtajana toimi Heli Aarnipuro ja sihteerinä Olli Falben. Kokous kävi läpi sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset säännöt ja ne hyväksyttiin. Kokouksen lopuksi johtokunta tiedotti ajankohtaisista asioista, kuten sunnuntaina alkavasta Ruosufestivaaliviikosta ja kahden viikon kuluttua pidettävästä Kansallisesta veteraanipäivästä, jota kerho juhlii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Alla kuvia jäsenkokouksesta.

Foto: Olli Falben & Christina Borg

Suomi-Instituutti Uumajassa

Galleri

Detta galleri innehåller 10 bilder.

Suomi-Instituutti on keskiviikkona ja torstaina vierailulla Uumajassa. -Suomi-Instituutin tehtävänä on sekä suomenkielisen ruotsinsuomalaisen vähemmistön kielen ja kulttuurin tukeminen että Suomen edustaminen Ruotsissa.  Merkkivuosi 2009 antoi hyvän alun suhteiden kehitykselle, mutta nyt kun merkkivuoden vaikutus alkaa haihtua ja Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi lähestyy, … Läs mer

Talviajassa kulkeva streamer sulki Usuran lähetyksen

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Talviajassa kulkeva streamer sulki Usuran lähetyksen. Kesä- ja talviaikojen vaihtelu tuo joskus yllättäviä ongemia. Tänään, maaliskuun viimeisenä sunnuntaina, koko Ruotsin siirryttyä kesäaikaan, päivittyivät useimmat kellot Ruotsin digitaalisessa maailmassa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut streamer – vempeleen kohdalla. Streamer on kapine, joka … Läs mer

Pääsiäistipuja lauantaina

Galleri

Detta galleri innehåller 11 bilder.

Lauantaikerhossa tehtiin pääsiäistipuja lauantaina. Ensi viikon lauantaina, pääsiäislauantaina, on lauantaikerho avoinna ja silloin jatketaan pääsiäiskoristeiden tekemistä. Lisää pääsiäisen juhlinnasta juhlitaan.netissä. 13/4 ei Lauantaikerhoa ole mökillä, vaan kaikki halukkaat lähtevät Hampfjärnstuganille talviurheilemaan. 11/5 onkin aika lähteä Öviikiin perinteelliselle uimareissulle joko bussilla tai junalla. Lisätietoja Ö-vikin matkasta myöhemmin.

Johtokunta kokoontui

Galleri

Detta galleri innehåller 2 bilder.

Uumajan Suomalaisen Kerhon johtokunta kokoontui torstaina 21/3 sairaalan tiloissa. Kuvassa Östen Ollman, Olli Falben, Kim Borg ja Pekka Erkoinen. Paikalla ollut  Jari Prosi ehti jo lähteä kokouksesta, joka päättyi 19.20. Johtokunnan päätökset: – Johtokunta hyväksyi Uumajan Suomalaisen Kerhon päivitetyn kulttuurisuunnitelman vuodelle … Läs mer

Superkeijut

Elokuvan nimi on: Superkeijut.
Juoni on lyhykäisyydessään seuraavaa: Superkeijut huomaavat epäilyttävän raketin ja lähtevät katsomaan mistä on kyse. Heille selviää, että kyseessä on pahamainen rosvojoukko, jonka tarkoituksena on tuhota koko galaksi. Tämän kuultuaan superkeijut hyökkäävät rosvojen kimppuun. Taistelun jälkeen rosvot meinaavat kuitekin päästä pakoon, mutta superkeijut onnistuvat estämään tämän.
superkeijut
Lauantaikerhon lasten ihan itse tehty ikioma elokuva.  Lasten oman elokuvan ensiesitys 20/4 klo 12.00 ja 12.15 Folkets Biossa.

Rasismin vastainen keskus vaihtoi puheenjohtajaa

Galleri

Detta galleri innehåller 2 bilder.

Uumajan Suomalainen Kerho on mukana kansallisessa Rasismin vastaisessa keskuksessa, joka piti kokousta maaliskuun 16:na päivänä. Kokouksessa käytiin läpi tavanomaiset vuosikokokousasiat. Kalle Larsson valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Mariam Osman Sherifayn tilalle. Entinen uumajalainen Ulla Lindström valittiin uudelleen johtokuntaan kahdeksi vuodeksi. Kerhon puheenjohtaja … Läs mer

Neljä tuntia kevätkokousta

Galleri

Detta galleri innehåller 16 bilder.

Kevätkokouksessa oli kyse vuoden 2012 toiminnan ja talouden läpikäynnistä. Kokouspaperit saivat jäsenet käteen vasta paikan päällä. Tilintarkastajat valmiina töihin, vaikka kyllähän sitä aina muutaman sanan ehtii vieraiden kanssa vaihtaa. Mirjami Kiviniemi taisi kuvasta päätellen rohmuta kaikki paperit, vaikka kuvat aina joskus … Läs mer

Suomen kielen jatkokurssilla

Galleri

Detta galleri innehåller 8 bilder.

Noin tusina opiskelijaa jäi viime vuoden alkeiskurssilta opettelemaan lisää suomen kieltä kerhon järjestämällä suomen kielen jatkokurssilla. kaikki eivät tietenkään ole aina paikalla. Lennart ja Margareta, äiti ja poika, haluavat keskustella Lennartin vaimon sukulaisten kanssa suomeksi. Emilia ja Lars saivat tänä … Läs mer

Mitäs Lauantaikerho …

Galleri

Detta galleri innehåller 11 bilder.

Lauantaikerhossa ei juuri tänä lauantaina ollut kovin kovasti lapsia. Ensi lauantaina 9.3 on kevätkokous ja vasta seuraavana lauantaina 16. maaliskuuta on ihan oikea Lauantaikerho. 16.3 pitää Christina Lauantaikerhoa yhdessä vanhempien kanssa. Pääsiäinen on tänä vuonna 31.3, joten alkaa varmaankin olla aika … Läs mer

Tietokonekurssilla taidetaan tutkia sukua keväällä

Galleri

Detta galleri innehåller 6 bilder.

Tietokonekurssi on taas alkanut. Tietokonekurssilla on muutaman viimeisen vuoden aikana opeteltu monia erilaisia asioita. Nyt kevään aikana ovat tietokonekurssilaiset halunneet opetella sukututkimusta internetin kautta. Sukututkimus netin kautta ei välttämättä ole helppoa. Ensin on tunnettava sukua vähintään sata vuotta taaksepäin, jotta … Läs mer

Ruotsinsuomalaisten päivää juhlittiin mökillä

Galleri

Detta galleri innehåller 44 bilder.

Ruotsinsuomalaisten päivää, Carl Axel Gottlundin syntymäpäivää juhlittiin Uumajan Suomalaisen Kerhon mökillä 24:s helmikuuta. Juhlat tosin alkoivat jo lauantai-iltana, jolloin näytettiin ensin elokuva ”Tie pohjoiseen” ja sen jälkeen laulettiin karaokea aina aamuneljään. Nyt sunnuntaina juhlittiin noin tunnin ohjelmalla ja sunnuntai-illallisella. Ethel … Läs mer

Kalevalan päivän sampoja Lauantaikerhossa

Galleri

Detta galleri innehåller 91 bilder.

Kalevalan päivää vietetää helmikuun 28:ntena päivänä. Niinpä lauantaikerhokin teki kaikille mukana oleville omat sammot. Kalevalan sampohan oli vehje, joka jauhoi ruokaa, rahaa ja kaikkea muuta tarvittavaa, ettei koskaan tarvinnut olla puutetta mistään. Se laittaa mielikuvituksen lentämään. Millaisia ne sampot voisivat … Läs mer

Ruotsinsuomalaisten päivää juhlitaan lauantaina ja sunnuntaina 23-24.helmikuuta

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Ruotsinsuomalaisten päivää vietetään Gottlundin syntymäpäivänä 24. helmikuuta herkullisen Sunnuntai-illallisen myötä. Juhlat tosin alkavat jo lauantaina elokuva- ja pubi-illan myötä 23. helmikuuta. Lauantaina pidetään tavalliseen tapaan lauantaikerhoa klo 12.00 – 14.00, jonka jälkeen sauna ja mökki ovat tavalliseen tapaan avoinna klo … Läs mer

Suomen suurlähettiläs vierailee Uumajassa

Galleri

Detta galleri innehåller 2 bilder.

Suomen suurlähettiläs vaimoineen vierailee Uumajassa maanantaina ja tiistaina 19-20 helmikuuta. Vierailun aikana Suurlähettiläs Harri Helenius tapaa Yliopiston edustajia, mm vierailemalla Urheilulääketieteellisellä osastolla. Hän tapaa tiistaina maaherra Magdalena Anderssonin, kunnallisneuvokset Lennart Homlundin ja Anders Ågrenin sekä Uumajan Suomalaisen Kerhon edustajat. Vierailu … Läs mer

Lauantaikerhossa leivottiin

Galleri

Detta galleri innehåller 51 bilder.

Lauantaikerhossa leivottiin laskiaispullia ja tehtiin ystävänpäivänkortteja. Molemmat toimet olivat kyllä vähän myöhässä, koska laskiainen ehti olla jo tiistaina ja ystävänpäivä torstaina. Tässä Juha testaa kerhon uutta filmikameraa, jolla on tarkoitus sekä dokumentoida kerhotoimintaa, että tehdä lisää lasten animaatiota, jos vain kiinnostusta löytyy. … Läs mer

Suomalaisia kirjoja Lauantaikerhosta 23.2

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Uumajan kunta on tilannut viime vuoden hallintoaluerahoilla kirjapaketteja suomenkielisten lasten vanhemmille. Kirjat ovat eri ikäisille lapsille. Yksi niistä paikoista, missä kirjoja jaetaan on Lauantaikerho. Ensi lauantaina 23,2 on kirjapaketteja saatavilla. Muut paikat missä kirjoja on saatavilla on Esikouluosasto Hissi, äidinkielenopettajien … Läs mer

Maakäräjät neuvottelivat yhdistysten ja piirin kanssa

Galleri

Detta galleri innehåller 2 bilder.

Videokonferenssi Uumajan, Skellefteån ja Lyckselen välillä oli se menetelmä, jonka kautta Länsipohjan maakäräjät neuvotteli läänin suomenkielisten yhdistysten ja piirin kanssa. 14/2 Neuvottelu Lanstingetin kanssa hallintoalueasioista Tiedotus, Lanstingetin kotisivu: Vll:n etusivulla ei tänään ole linkkiä suomenkieliseen tiedotukseen. Etusivulta löytyy vain linkki … Läs mer

Föreningen Norden vaihtoi puheenjohtajaa

Galleri

Detta galleri innehåller 4 bilder.

Uumajan Suomalainen Kerho on jäsenenä Pohjola -Norden yhdistyksessä ja osallistui maanantai-iltana Föreningen Nordenin vuosikokoukseen. Viime vuotinen johtokunnan puheenjohtaja Jan Bergman ei halunnut jatkaa puheenjohtajana. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Bengt Lindström. Kunnan tiedotuspäällikkö Jan Bergman sanoutui irti puheenjohtajan tehtävistä. Paikalle astui Bengt Lindström. … Läs mer

Visioryhmä mietti tulevaisuutta

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Uumajan Suomalaisen Kerhon Visioryhmä, Heli Aarnipuro, Raili Borg ja Jari Prosi, keskusteli sunnuntaina kerhon tulevaisuudesta ja mietti mitkä tarpeet ja toivomukset voisivat olla eniten huomioonotettavia kerhon tulevaisuutta ajatellen. Kerhon tärkeimmät tehtävät sääntöjen mukaan ovat toimia sekä etujärjestönä että harrastusjärjestönä. Etujärjestötyö sisältää … Läs mer

Lauantaikerhossa vietettiin synttäreitä

Galleri

Detta galleri innehåller 35 bilder.

Lauantaikerhossa maalattiin tauluja ja vietettiin Lunan synttäreitä. Luna täytti kokonaista neljä vuotta. Syntymäpäiväkakkua, onnittelulauluja, hurraahuutoa ja vielä karkkikalojen onkimista kuului syntymäpäivien ohjelmaan. Myös Ellen ja Akseli olivat täyttäneet lähiaikoina vuosia, joten heillekin laulettiin ”Paljon onnea vaan” ja hurrattiin. Alla kuvagalleria … Läs mer

Johtokunta 6.2 2013

Galleri

Uumajan Suomalaisen Kerhon toinen johtokunnan kokous pidettiin Mariehemin konttorilla. Paikalla olivat: Raili Borg, Jaakko Honkanen, Pekka Erikoinen, Jari Prosi, Emilia Lejdebro, Olli Falben, Kim Borg. Susanna Levosella oli ensi-ilta, Juha Niemi vietti tyttärensä Lunan syntymäpäiviä, Rauno Pihlajamaa oli ajossa ja … Läs mer

Nuorisoa kesätöihin Suomeen

Galleri

Detta galleri innehåller 2 bilder.

Suomalaisperäistä nuorisoa kysellään kesätöihin Pohjanmaalle. Journalistien, webbtaitoisten henkilöiden lisäksi haetaan tarjoiluhenkilökuntaa yhteen Korsholmissa sijaitsevaan raippaluolaiseen ravintolaan. Lue lisää alta ruotsiksi. Nu söker vi ungdomar med finsk koppling bosatta i Umeå området för sommarjobb i Österbotten. Förutom webb, journalistik och mediakunniga … Läs mer

Delegaatiolle uusi puheenjohtaja

Galleri

Detta galleri innehåller 3 bilder.

Henkilövalinnat olivat Suomen kielen delegaation raskain pykälä maanantai-illan kokouksessa. Delegaation puheenjohtajana on toiminut Tapio Tamminen. Jari Prosi valittiin Suomen kielen delegaation puheenjohtajaksi vuodelle 2013. Raili Borg jatkaa Delegaation varapuheenjohtajana. Jaakko Honkanen valittiin sihteeriksi ja hänelle varaksi Seija Dahlgren. Kokouksessa oli mukavasti … Läs mer

Luovaa puuhaa lauantaina

Galleri

Detta galleri innehåller 40 bilder.

Lauantaikerho on taas pyörähtänyt käyntiin muutaman lapsen voimalla. Tammikuun viimeisenä lauantaina pelattiin ja luettiin uusia kirjoja, joita Suomi Seura ry -yhdistys Suomen puolelta oli lahjoittanut Uumajan Suomalaiselle kerholle. Yksi kirjoista, Luovaa toimintaa, kertoi helpoista tavoista piirtää ja maalata eläimiä ja … Läs mer

Vuoden ensimmäinen lauantaikerho

Galleri

Detta galleri innehåller 23 bilder.

Vuoden ensimmäinen lauantaikerho alkoi uusilla Suomi-seura ry:n lahjoittamilla kirjoilla, peleillä ja palapeleillä ja loppui laskitteluun Falbenin Ollin kasaamalta lumivuorelta Uumajan Suomalaisen Kerhon mökin pihalla. Alla kuvia.

Lauantaikerho alkaa lauantaina

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Lauantaikerhon kevätkausi alkaa lauantaina 26.tammikuuta klo. 12.00 Uumajan Suomalaisen Kerhon mökille. Askartelua, pelejä, lauluja, elokuvia, helmitöitä, tauluja, koruja, T-paitojen maalaamista …. Lista on pitkä. Lauantaikerhossa voi tehdä monia todella mukavia asioita yhdessä suomen kielellä. Tervetuloa kaikki suuret ja pienet lapset ja vanhemmat!

Skellefteåssa järjestäydyttin ja opeteltiin terveyttä

Galleri

Detta galleri innehåller 19 bilder.

Uumajan Suomalainen Kerho, Skellefteån Suomi-seura ja Ruotsinsuomalaisen Keskusliiton Pohjois-Ruotsin piiri järjestivät yhdessä Länsipohjan maakäräjien tuella Kurssin luottamushenkilöiden terveydestä. Samalla pitivät Uumajan Suomalainen Kerho ja Pohjois-Ruotsin piiri järjestäytymiskokouksen. Heli Aarnipuro kertoi yhdistystoiminnan iloista ja loukuista. Sinikka Lindqvist luennoi tiedon ja pätetevyyden tuomasta … Läs mer

Tammikuun sunnuntairuokailu mökillä peruttiin

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Mökillä alkavat taas sunnuntairuokailut. Tarjolla on kolmen ruokalajin päivällinen kohtuuhintaan joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina. Sunnuntaina 27 tammikuuta ruokalista on seuraavanlainen: Alkuruoka: Lohirullat Pääruoka: Burgundilainen lihapata, peruna/maa-artisokka ”leivos”, grillatut tomaatit Jälkiruoka: Minttusuklaajäädyke Hinta: 150 kr Ilmoittautuminen: Arja Tamminen puh. 090-101641 Tammikuun … Läs mer

Kevätohjelma 2013 / Vårprogram 2013

 Kevätohjelma 2013 / Vårprogram 2013 

20.1 klo 15.30
2. Loppiaisen jälkeinen sunnuntai, ”Elämän lähde”.Päämesssu, Ålidhem.
2 sönd. e trettondedagen, ”Livets källa”.Högmässa, Ålidhem.

17.2 klo 15.30
1. Paastonajan sunnuntai, ”Koettelemuksen hetki”.Sunnuntaijumalanpalvelus, Kuoro esiintyy, Vuosikokous jum.palv.jälkeen.
Första söndagen i fastan, ”Prövningens stund”. Söndagsgudstjänst, Kören medverkar. .Årsmöte efter gudstjänsten.

17.3 klo 15.30
Marianpäivä, ”Jumalan suuret teot”. Päämessu.
Jungfru Marie bebådelsedag, ”Guds mäktiga verk”. Högmässa.

14.4 klo 15.30
3. Pääsiäisajan sunnuntai, ”Hyvä paimen”.Päämessu, Kuoro esintyy.
Tredje söndagen i Påsktiden, ”Den gode herden”.Högmässa, Kören medverkar.

12.5 klo 15.30
Helluntaita edeltävä sunnuntai, ”Auttaja tulee”.Sunnuntaijum.palv. Kuoro esintyy. Vietetään Äitienpäivää jumalanpalveluksen jälkeen.
Söndagen före Pingst, ”Hjälparen kommer”. Söndagsgudstjänst. Kören medverkar. Morsdagsfirande efter gudstjänsten.

______________________________________________

Kuoroharjoitus maanantaisin klo 18:00 alkaen 10.9 paitsi jumalanpalveluksen jälkeisenä maanantaina, jos kuoro on esiintynyt jumalanpalveluksessa. Uudet kuorolaulajat ovat tervetulleita./
Körövning på måndagar 18.00 med början den 10/9 utom måndag efter gudtjänst – om kören har medverkat på gudtjänst. Nya körsångare är hjärtligt välkomna.

Kuoron johtaja/körledare: Ingrid Engdahl, Puh/Tel. 090-2002718
Sähköposti/ e-post: Ingrid.Engdahl@svenskakyrkan.se
______________________________________________

Virassa oleva pappi /Tjänstgörande präst  25% Walther Hjorth, Puh/Tel: 090-200 27 32
Sähköposti/ e-post: walther.hjorth@svenskakyrkan.se
Osoite: /Adress: Studentvägen 2, 90738 Umeå

Papin työaika on 25%. Pappi on tavattavissa Ålidhemmin seurak. virastossa, seuraavina Tiistai päivinä klo. 13-14: 8.1, 15.1, 5.2, 12.2, 5.3, 12.3, 2.4, 9.4, 30.4, 7.5

Prästens arbetstid är 25%. Han är anträffbar på Ålidhemskyrkans kontor under följande tisdagar, kl. 13-14:8/1, 15/1, 5/2, 12/2, 5/3, 12/3, 2/4, 9/4, 30/4 och 7/5.

Ruotsin kirkon puhelinkeskus Uumaja: 090-200 25 00.
Tel. till Svenska kyrkan i Umeå: 090-200 25 00.

Huom!

Muutokset mahdollisia yllä olevaan ohjelmaan., Katso myös Ålidhemin kirkon kotisivua!http://www.svenskakyrkan.se/alidhem //

Uuden Vuoden aaton Usura

Galleri

31/12 2012 – 1/1 2013 klo 8.00 -8.00 Uuden Vuoden aaton Usura Usuran lähetysvuorot 31.12 2012 -1.1 2013 Huom! Alustava lähetyslista, pienet muutokset mahdollisia. 08.00 Tauoton äänilevykonsertti 12.00 Eläkeläiset 13.00 Johtokunta 14.00 Naisjaosto 15.00 Mökkitoimikunta 16.00 Teatteriryhmä Kirput 17.00 Lasten … Läs mer

Perinteelliset joululaulut kaikuivat Ålidhemissä

Galleri

Detta galleri innehåller 5 bilder.

Kauneimpia joululauluja laulettiin joulukuun kuudentenatoista Ålidhemin kirkossa. Perinteinen Kauneimpien joululaulujen laulaminen täytti kirkon penkit. Kirkkokuoro lauloi vaikeammat laulut. Muut Kauneimmat Joululaulut -vihosta lauletut sävelmät laulettiin yleisön toivomuksesta, jolloin sai myös kertoa, miksi juuri tämä joululaulu kosketti toivojan mieltä. Instrumentaalisten sävelten … Läs mer

Lauantaikerhon joulujuhla

Galleri

Detta galleri innehåller 30 bilder.

Lauantaikerhon joulujuhla alkoi odotuksella. Mitähän ne lauantaikerholaiset odottivat? Lauantaikerholaiset odottivat musiikkiesitystä. Tässä Zoe soittaa huilulla joululauluja. Todella hienoa, aplodit! Zoen jälkeen näyttää Maria viulunsoittotaitojaa. Hienoa, hienoa, aplodit!Ihan viimeksi soittaa vielä Christina joululauluja huilulla. Kaikki lapset tässä ovat käyneet musiikkikoulua ja … Läs mer

Suomen kurssia päätettiin karaokella

Galleri

Detta galleri innehåller 21 bilder.

Suomen kurssin päättäjäiset pidettiin kerhon mökillä karoaken merkeissa. Vain yksi suomen kielen oppilas tosin uskaltautui laulamaan karokea. Hienosti uskallettu. Kurssin päättäjäisiä juhlittin myös karjalapaistilla ja piirakoilla. Kuvia alla.

Lauantaikerhossa tehtiin elokuvaa

Galleri

Detta galleri innehåller 14 bilder.

Lauantaikerhossa tehtiin elokuvaa tänä lauantaina. Pöydältä löytyi hurja määrä lasten tekemiä ötököitä, avaruusolentoja ja muita sankareita ja elokuvatarvikkeita. Ei tarvinnut muuta kun ottaa tarvittavat ötökät esille. Mikähän seuraavaksi? Onnistuiskohan tämä? Kokeillaan. Elokuvan sisältö vaatii keskustelemista. Valotuksen takia tavalliset digikuvatkin vaihtoivat … Läs mer

Gamlian markkinoiden valmisteluja

Galleri

Detta galleri innehåller 6 bilder.

Gammlian markkinoiden laatikot jouduttiin tänä vuonna paistamaan Vännesin leivintuvalla, koska Sävarin leivintupa ei enää ole käytössä. Hyvin se kävi kuitenkin. Tässä kerhon leipomistöihin joutuneet Olli Falben ja Osten Ollman. Alla lisää kuvia.    

Suomen itsenäisyyspäivää juhlittiin kaupungissa

Galleri

Detta galleri innehåller 45 bilder.

Suomen itsenäisyyspäivää juhlittiin kaupungin seurakuntatalon tiloissa. Oopperasopraano Susanna Levosen laulu oli monelle juhlien kohokohta. Myös kirkkokuoro esiintyi. Suomen kunniakonsuli Johan Björk piti lyhyen puheen ja luovutti itsenäisyyspäiväpuheen Erik Erikssonille. Erik Eriksson Suomen puolustusvoimien ansiomitaleita luovutettiin Raili Borgille, Rauno Pihlajamaalle, Tapio … Läs mer

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet 6.12

Galleri

Klo 10.00 -17.00 Lasitalo:Tangomusiikkia, kerhon kuvaesittely, esittelyjä Suomesta, Marko-olio opettaa suomea, Suomen liput, kilpailuja: Kan du finska, Vad vet du om det finska  i Umeå?  Tietoa Uumajan Suomalaisesta Kerhosta, Suomen kielen delegaatiosta sekä kunnan vähemmistötyöstä ja suomenkielisestä palvelusta.  Lasitalon ohjelma … Läs mer

Mökillä tarjoiltiin ruotsinsuomalaista joulupöytää

Galleri

Detta galleri innehåller 30 bilder.

Mökillä tarjoiltiin aitoa ruotsinsuomalaista joulupöytää. Se mikä tekee joulupöydästä ruotsinsuomalaisen on se että siihen tuo kukin kokeista tahoiltaan Suomesta omia perinteisiä jouluruokiaan. Jouluruokailuun kuuluvat myös pikkutontut. Jouluruuista ei ollut pulaa. Alla kuvia päivän kattauksesta. Herkkua oli siinä monenlaista, ei ihme … Läs mer

Kerhon nuoret kertoivat parlamentista

Galleri

Detta galleri innehåller 1 bild.

Uumajan Suomalaisen Kerhon nuoret osallistuivat nuorison parlamenttiin Valtiopäivätalossa. He kertoivat osallistumisestaan marraskuun 30 päivänä klo. 8.00 aamulla kunnan kutsumassa tiedotustilaisuudessa kaupungin kirjastossa. Pekka Erikoinen, Kim Borg ja Christina Borg. Taustalla kunnan virkamies Cathrin Westergren.

Maakäräjät ja vähemmistö neuvottelivat

Galleri

Detta galleri innehåller 3 bilder.

Västerbottenin maakäräjät keskustelivat ruotsinsuomalaisen vähemmistön kanssa Skellefteåssa. Maakäräjien puolelta keskustelijoina olivat Harriet Hedlund,  poliitikko, ja Ann-Sofi Grönholm, virkamies. Ruotsinsuomalaisten Keskusliiton Pohjois-Ruotsin piirin puheenjohtaja Sinikka Lindqvist, Näkövammaisten yhdistyksen puheenjohtaja Saara Minkkinen, Ruotsin kirkon suomalaisen työ puheenjohtaja Seija Dahlgren ja Andreas Lövenhöök, poliitikko. … Läs mer